Brittimedialla on taipumusta
liioitteluun, joten on täysin luontevaa, että se on repinyt
(osin virheellisiä) otsikoita
siitä, että Britannian singlelistan kärjessä on tänä vuonna
nähty vain yksi kotimainen single, Zaynin Pillowtalk. (Toki Kyla
lauloi Draken jättihitillä One Dance.) Niinpä 34 viikon aikana
vain yksi ykkösviikko on kilahtanut sikäläiselle singlelle, joka
on prosentuaalisesti huonoin saldo koskaan.
Brittien sijaan ykkösenä on nähty mm. kaksi tanskalaisartistia (Lukas Graham ja Mø) ja kolme kanadalaista (Shawn Mendes, Justin Bieber ja Drake). Euroopan maista Tanska ja Alankomaat sekä rapakon takaa Kanada ovat vahvistaneet asemaansa popkartalla ja Yhdysvalloista tulee menestyssinglejä tuttuun tapaan jatkuvasti.
Britti-ilmiö on sinänsä jännittävä:
esimerkiksi Suomessa on päinvastoin poikkeuksellista, mikäli singlelistan kärjessä tai
vähintään heti kakkosena EI keiku jonkun kotimaisen artistin
hitti. Britanniassa totuttiin siihen ennen kaikkea 1960-luvulla –
esimerkiksi vuonna 1963 ainoa ulkomaalainen ykkönen oli Elvis
Presleyn (You're the) Devil in Disguise. Miksi siis Britanniassa ei nyt suositakaan kotimaista?
Ehkä siksi, että näin ulkopuolelta tarkasteltuna maan poptähdet eivät ole oikein löytäneet nykyisin kurantteja soundeja vaan luottavat yhtäältä houseen, kuten Sigala ja Jonas Blue, ja toisaalta perinteiseen cross over -poptyyliin, kuten Adele ja Ed Sheeran. Draken kaltaiset dancehall- ja r&b-rytmejä käyttävät tekijät puuttuvat lähes kokonaan, samoin oikeat teini-idolit, jotka välttäisivät hajuttomuuden ja mauttomuuden karikot. Lähimmäksi sellaista kelpaa ehkä One Direction -nelikko tai Little Mix.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti