torstai 11. elokuuta 2016

Listaklassikko: Janet – Doesn’t Really Matter (2000)

Jacksonin suvun nuorin supertähti Janet on esiintynyt listoilla välillä sukunimensä kanssa ja välillä ilman, mutta sijoituksiin sillä ei ollut juurikaan merkitystä sen noin 15 vuoden aikana, kun hän oli popin absoluuttisella huipulla.

Doesn’t Really Matter kirjoitettiin Jacksonin tähdittämää Nutty Professor 2: The Klumps -elokuvaa varten. Itse elokuva on aika kamala, mutta Doesn’t Really Matter helmeilevän upea. Siitä tuli Janetin yhdeksäs Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkönen elokuussa 2000 kolmeksi viikoksi. Tuon jälkeen Janet oli saava vielä yhden paalun, sitäkin kolossaalisemmalla hitillä All for You (2001).

Janet on Hot 100 -listahistoriassa aivan veljensä tasolla, vaikka Michaelilla onkin kaksi ykköstä enemmän. Janetin tuorein Hot 100 -hitti on viimevuotinen No Sleeep, joka ylsi 63:nneksi. Top tenissä hän ei kuitenkaan ole käynyt enää yli 14 vuoteen, sitten Someone to Call My Loverin (#3, 2001).

Ei kommentteja: