keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Listaklassikko: Sonique – It Feels So Good (2000)

Olen jo moneen otteeseen tässä blogissa maininnut, että vuosi 2000 oli Britannian singlelistojen ykkösten lukumäärän suhteen yhtä karusellia: koko vuonna nähtiin 43 eri ykköstä. Pisin visiitti kärkeen kesti kolme viikkoa ja siihen pääsi kaksi singleä: Bob the Builderin jouluhitti Can We Fix It sekä Soniquen kesämenestys It Feels So Good.

Sonique eli siviilissä Sonia Clarke aloitti musabisneksessä jo 1980-luvun lopulla S’Express-yhtyeessä. Sen jälkeen hän teki runsaasti DJ-keikkoja palaten takaisin laulajana vuonna 1998 versiolla ikivihreästä I Put a Spell on You. Todellinen läpimurtohitti It Feels So Good ylsi tuoreeltaan 24:nneksi, mutta uudelleenjulkaisuna 1,5 vuotta myöhemmin se valloitti brittilistan.

Soniquen ura popmaailman huipulla jäi sooloartistina melko lyhyeksi. Toinen hittisingle Sky oli brittikakkonen ja uudelleenjulkaisu I Put a Spell on Yousta ylsi kahdeksanneksi vuonna 2001. Hänellä ei kuitenkaan ole yhtään merkintää syksyn 2003 jälkeen, jolloin Alive rimpuili 70:nneksi.

Ei kommentteja: