torstai 31. maaliskuuta 2016

Listaklassikko: The Bangles – Eternal Flame (1989)

Joskus pophitit ovat nimensä veroisia: The Banglesin helmeilevä Eternal Flame on todella ikuinen. Sitä soitetaan yhä radioasemilla ja fiilistellään soittolistoilla.

Susanna Hoffsin yhdessä takuuvarmojen hittinikkareiden Tom Kellyn ja Billy Steinbergin kanssa kirjoittama Eternal Flame oli The Banglesin kolmas top ten -hitti brittilistalla ja ensimmäinen (ja ainoa) ykkönen. Se johti listaa neljä viikkoa huhtikuussa 1989. Biisi onkin erittäin keväinen, samoin kuin muutama vuosi aiemmin kärkipäässä kakkosena käynyt Manic Monday (1986). 

Eternal Flamen jälkeen The Bangles ei enää saanut isoja hittejä. Heillä on kuitenkin yksi top 40 -merkintä jopa 2000-luvulta, sillä paluusingle Something That You Said (2003) ylsi 38:nneksi.

Yhdysvaltain Hot 100 -listalla Eternal Flame ylsi niin ikään ykköseksi. Sieltä The Banglesilla on toinenkin ykkönen, Walk Like an Egyptian (1986).

Ei kommentteja: