maanantai 3. elokuuta 2015

Rekordit romukoppaan

Striimaus on vielä sen verran tuore juttu, että siihen liittyen rikotaan ennätyksiä jatkuvasti. Tämä postaus onkin enemmän update-tyyppinen. Mutta kuitenkin: One Directionin Drag Me Downia kuunneltiin Spotifysta yhdessä päivässä 4,75 miljoonaa kertaa, joka on melko ylivoimainen ennätys. Aiempi huippu oli Wiz Khalifan ja Charlie Puthin See You Againin 4,26 miljoonaa viime huhtikuussa.

Kiinnostavinta tässä on se, että Drag Me Down ilmestyi palveluun vasta viime perjantaina – One Directionin faniarmeija on siis yhä huikean suuri. Biisi ylsi lisäksi iTunesin rullaavan rankingin kärkeen 82 maassa. See You Again kasvoi hittinä täyteen potentiaaliinsa viidessä viikossa, joka on lähempänä ns. normikäyttäytymistä.

Spotifyn haastajaksi kaavailtu Apple Music ei ole lähtenyt liikkeelle kovinkaan lennokkaasti, mikäli indikaattorina voi pitää Taylor Swiftin hittien pitkäikäisyyttä brittilistalla. Swiftin ainoa top 75:ssä oleva single Bad Blood (#4, 2015) sukelsi  41–56, vaikka oli 33. ladatuin. Sen sijaan esimerkiksi Tove Lon Talking Body (#17, 2015) saa 80-prosenttisesti myyntinsä striimauksista ja sinnittelee 64:ntena. Striimauksissa se on sijalla 56.

Striimaukset ovatkin ottamassa brittilistaa haltuun hyvin nopeasti. Viime viikolla jo 67 % kaikesta kulutuksesta tuli striimauksista ja top 40 -kynnys oli lähes ennätyksellisen korkealla, noin 14 000 yksikössä.

Ei kommentteja: