tiistai 3. maaliskuuta 2015

Ja brittien striimaussuosikit ovat…

Striimaukset ovat nyt siis osa Britannian albumilistaa – asiasta tarkempi selvitys täällä – ja ensimmäisellä viikolla muutokset aiempaan olivat suhteellisen vähäisiä, mutta kuitenkin huomattavia.

Striimatuin albumi oli ei-niin-yllättäen Ed Sheeranin X, jota kuunneltiin niin paljon, että se sai tililleen 3369 kappaletta lisää. Tuo siis lisättiin levyn perinteiseen myyntiin ja kaikkiaan X kelpasi noin 38 200 ihmiselle. Se ei kuitenkaan riittänyt paalupaikkaan, sillä Sam Smithin In the Lonely Houria striimattiin 2931 kappaletta, mutta myytiin hieman enemmän. 

Noista lukemista nähdään hieman suuruusluokkaa, missä striimauksien suhteen liikutaan aivan kärkipäässä. Kolmanneksi striimatuin Draken If You’re Reading This It’s Too Late merkkautti noin 2300 kpl. 

Räikein ero striimausten ja perinteisen myynnin välillä on Ariana Grandella. My Everything -levy (#3, 2014) ei olisi pelkällä myynnillä päässyt lähellekään top 75:ää, mutta se oli kuudenneksi striimatuin ja nousi uudessa systeemissä sijalle 59.

Striimausten ansiosta top 75 -sija irtosi 1321 kappaleen lukemalla, mikä on noin 30 prosenttia enemmän kuin ankeimpina viikkoina.

Tässä kymmenen striimatuinta albumia ja niiden sijoitukset virallisella listalla. 

1. Ed Sheeran – x (2.)
2. Sam Smith – In the Lonely Hour (1.)
3. Drake – If You're Reading This It's Too Late (15.)
4. Imagine Dragons – Smoke + Mirrors (12.)
5. George Ezra – Wanted on Voyage (4.)
6. Ariana Grande – My Everything (59.)
7. Royal Blood – Royal Blood (3.)
8. Hozier – Hozier (10.)
9. Chris Brown and Tyga – Fan of a Fan: The Album (7.)
10. Ed Sheeran – + (25.)

Ei kommentteja: