lauantai 27. syyskuuta 2014

Listaklassikko: The Police – Message in a Bottle (1979)

The Police muistetaan ehkä Stingin uran käynnistäjänä, mutta heidän omakin hittikavalkadinsa on vakuuttava – itse asiassa keulahahmoaan vakuuttavampikin. Bändin ensimmäinen isompi brittihitti oli Roxanne (#12, 1979), mutta ensimmäiseksi ykköseksi päätyi Message in a Bottle syksyllä 1979.

Biisi hallitsi brittilistaa kolme viikkoa. Se oli lohkaistu bändin kakkosalbumilta Reggatta de Blanc, josta tuli tahollaan niin ikään ykkönen. Klassikkostatuksestaan huolimatta Message in a Bottle ei ollut kovinkaan iso jenkkihitti, sillä se ylsi Hot 100 -listalla ainoastaan 74:nneksi, kun Roxanne oli jo käynyt top 40:ssä. Siitä eteenpäin heidän suhdanteensa oli kuitenkin nouseva, kulminoituen peräti kahdeksan viikkoa hallinneeseen Every Breath You Takeen (1983), joka on jo käsitelty tässä sarjassa. The Police taitaa muuten olla ensimmäinen artisti, jolta olen valinnut sarjaan useamman kuin yhden kappaleen.

Brittilistalla The Police sai kaikkiaan kymmenen top ten -singleä ja neljä ykköstä, viimeisenä Every Breath You Take.

Ei kommentteja: