tiistai 15. heinäkuuta 2014

Pitkä herätys!

Vaikka brittilistan liikkeet ovat hidastuneet, vuosi yhtäjaksoisesti singlelistan top 75:ssä on yhä melko harvinainen temppu. Perjantaina Helsingissä esiintyvän Aviciin Wake Me Upista (#1, 2013) tuli vasta kuudes siihen yltänyt single, kun se viettää juhlaviikkoaan sijalla 63. Sitä on ostettu 1,5 miljoonaa kappaletta.  Yhtäjaksoisen mukanaolon ennätys on Black Eyed Peasin I Gotta Feelingin (#1, 2009) 63 viikkoa.

Ei kuitenkaan tarvitse olla minkäänlainen oraakkeli, jotta voi sanoa ainakin yhä top 20:ssa keikkuvan Pharrellin Happyn (#1, 2013) menevän tuosta ohi. Toki se vaatii vielä noin 30 viikon mukanaoloa, mutta tällä tahdilla se ei ole ongelma eikä mikään.

Nico and Vinzin kansainvälisestä jättihitistä Am I Wrong tuli ensimmäinen pelkästään striimausten ansiosta top 75 -listalle yltänyt kappale, kun se debytoi sijalla 72 472 378 kuuntelun ansiosta. Biisi lipsahti vahingossa myyntiin edellisviikolla siten, että se keräsi myös viisi ostokertaa, mutta tuo 72. tila tuli siis pelkillä kuunteluilla. Am I Wrong julkaistaan Britanniassa virallisesti myyntiin vasta 3. elokuuta ja siitä tullee kevyesti ainakin top 3 -menestys.

Ei kommentteja: