torstai 10. heinäkuuta 2014

Listanimi: Colt Ford

Golfista musiikkiin vaihtanut Colt Ford on hieman salavihkaa noussut erääksi meille melko oudon country rap -genren suurimmista nimistä. Hän kirjoitti Brantley Gilbertin kanssa vuonna 2008 Dirt Road Anthemin, josta kantrin megatähti Jason Aldean sai muutamaa vuotta myöhemmin uransa suurimman ja Hot 100 -listan top ten -hitin.

Ford on julkaissut viisi studioalbumia, jotka ovat kaikki päässeet Yhdysvaltojen albumilistan top sataan – Ride Through the Country -esikoinen (2008) tosin vasta uudelleenjulkaisuna viime vuonna. Jo esikoisella oli mukana räpin ja kantrin tunnettuja nimiä kuten Bone Crusher, Jamey Johnson ja John Michael Montgomery.

Kakkosalbumi Chicken and Biscuits (2010) jatkoi samalla linjalla ja ylsi jo 28:nneksi. Kolmas levy Every Chance I Get (2011) paransi pari pykälää, mutta neljäs albumi Declaration of Independence (2012) vei miehen lopulta top teniin ja peräti viidenneksi. Sen toinen single Back eteni myös hänen ensimmäiseksi Country Songs -listan top 40 -hitikseen. Nyt uusi Thanks for Listening avasi sijalta kymmenen ja The High Life -singlestä on tullut listoilla hänen toistaiseksi menestynein biisinsä, vaikka Dirt Road Anthem saattaa olla tunnetuin.

Fordin viidestä levystä ostetuin on toistaiseksi Ride Through the Country, jota on ostettu vuosien myötä noin 350 000 kpl. Hot 100 -listalta hänellä ei ole vielä yhtään merkintää.

Ei kommentteja: