tiistai 17. kesäkuuta 2014

Vanhaa uutta

Led Zeppelinin remasteroidut albumit nappasivat hyviä sijalukuja ympäri maailmaa. Britanniassa heidän esikoisensa vuodelta 1969 saavutti myös pienen triviamielessä tärkeän merkinnän: hieman yli 45 vuotta on pisin väli yhden albumin top ten -sijoitusten kohdalla. Levy oli edellisen kerran kärkikymmenikössä toukokuussa 1969. Heidän kolmosalbumilleen vastaava väli ehti venyä 43 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi.

Michael Jacksonin Off the Wall (1979) ylsi kolmanneksi tähden kuoltua kesällä 2009, mikä tarkoitti, että levy saavutti listauransa parhaan sijoituksen 29 vuotta 10 kuukautta myöhemmin kuin ensimmäisen kierroksen korkeimman noteerauksen (viides).

Viime viikolla Rodriguezin Cold Fact -albumi (1970) debytoi sijalla 39 kevyet 44 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Searching for Sugar Man -elokuvan soundtrack piipahti 26:ntena.

Ei kommentteja: