torstai 2. tammikuuta 2014

Listanimi: One Direction

Postaan vuositilastot tänne vasta hieman myöhemmin (kunhan ehdin), mutta jo nyt voi julistaa, että brittiläis-irlantilaisen One Directionin Midnight Memories oli vuoden 2013 ostetuin albumi Britanniassa. Sen kunniaksi käyn läpi heidän tähänastista uraansa Listanimi-sarjassa.

Bändi perustettiin vuonna 2010, kun Niall Horan, Liam Payne, Harry Styles, Zayn Malik ja Louis Tomlinson osallistuivat yksin Britannian X Factoriin, mutta eivät päässeet jatkoon soolona. Tuomari Nicole Scherzinger ehdotti, että he muodostaisivat yhtyeen, ja he pääsisivät osallistumaan kilpailuun siten. Lopulta he sijoittuivat kauden kolmanneksi.

Kisan jälkeen bändi allekirjoitti levytyssopimuksen Simon Cowellin Syco-yhtiön kanssa ja maailmanvalloitus oli valmis alkamaan. Ensisingle What Makes You Beautiful (#1, 2011) oli välitön megahitti Britanniassa ja myöhemmin nousi myös Hot 100 -listan kärkipäähän. Esikoisalbumilta Up All Night lohkaistiin vielä kaksi muutakin top ten -singleä, mutta itse albumi ei triplaplatinamyynnistä huolimatta yltänyt ykköseksi.

Toinen albumi Take Me Home seurasi vuotta myöhemmin syksyllä 2012. Sen pilottisingle Live While We’re Young jäi yllättäen singlelistan kolmanneksi, mutta seuraaja Little Things nappasi vuorostaan ykkössijan. Itse albumi myi suunnilleen yhtä paljon kuin esikoinen, mutta saavutti myös paalupaikan.
Kevättalvesta 2013 bändi julkaisi hyväntekeväisyyteen mash up -version Blondien One Way or Anotherista ja The Undertonesin Teenage Kicksistä. Single debytoi brittilistan kärjessä.

Kolmoslevy Midnight Memories (#1, 2013) jatkaa siis bändin menestysputkea, mutta siltä ei vielä ole ilmaantunut ykkösiä. Sekä Best Song Ever että Story of My Life pääsivät kakkossijalle. Kaikkiaan bändillä on Britannian albumilistalta sijat 2, 1 ja 1 sekä toistaiseksi kymmenen top ten -singleä, joista neljä ykköstä (mainitun kolmen lisäksi vierailuslotti X Factor -finalistien singlellä vuonna 2011).

Yhdysvalloissa bändillä on vähemmän isoja hittejä, mutta toisaalta kaikki kolme albumia ovat ykkösiä. Up All Night julkaistiin siellä vasta keväällä 2012. Top ten -hittejä Hot 100 -listalla on toistaiseksi neljä, korkeimpana Best Song Everin kakkossija. Myydyin single siellä on What Makes You Beautiful (#4, 2012).




Ei kommentteja: