tiistai 30. lokakuuta 2012

Me kuulutaan yhteen ja muut 2000-luvun suurimmat jenkkiradiohitit

USA:n radiopäivityksiä julkaiseva Mediabase päivitti radiolistapaneelinsa tarkistaen yleisömäärät ja lisäten uusia asemia. Tästä johtuen voisi välillä kurkata 2000-luvun suurimmat jenkkiradiohitit, kriteerinä suurin yhtenä päivänä saavutettu yleisömäärä (audience impression).

Mediabase ei kokoa Billboardin ns. virallisia radiolistoja, mutta otanta sekä tulokset ovat hyvin samansuuntaisia. Nyt listaa hallitsee Maroon 5:n One More Night, joka on kehittymässä jopa poikkeuksellisen isoksi radiohitiksi, minkä ansioista se on pitänyt Psyn Gangnam Stylen toistaiseksi takanaan myös Hot 100 -listalla.

Tässä siis 2000-luvun korkeimmat audience impression -lukemat saavuttaneet hitit. Paneelimuutokset toki vaikuttavat lukuihin, mutta viime vuosikymmenen puolivälissä sekä pop- että r&b-asemat soittivat samoja kappaleita. Nyt tilanne on toinen ja suurin osa radiosuosikeista tulee nimenomaan pop-puolelta, mutta vastapainoksi asemia on siis tullut mukaan lisää. Niinpä esimerkiksi Gotyen Somebody That I Used to Know’n sekä One More Nightin pelkän pop- ja aikuisasemien tuen avulla juuri saavuttamat numerot ovat huimia.

Tänä päivänä Mariah Careyn We Belong Togetherin dominanssi riittäisi noin 224 miljoonaan. Se hallitsi aikoinaan pop-, urban-, rhythmic- ja urban adult contemporary -asemia sekä oli top 20 -hitti pop-puolen aikuisradioissa.

1 – Mariah Carey – We Belong Together (2005) – 256 miljoonaa
2 – Beyoncé – Irreplaceable (2007) – 230
3 – Mariah Carey – Shake It Off (2005) – 218
4 – Mario – Let Me Love You (2004) – 214
5 – Usher feat. Lil Jon & Ludacris – Yeah! (2004) – 207
6 – Beyoncé feat. Slim Thug – Check on It (2006) – 202
7 – Mary J. Blige – Be Without You (2005) – 201
8 – Gotye feat. Kimbra – Somebody That I Used to Know (2012) – 199
9 – Beyoncé feat. Sean Paul – Baby Boy (2003) – 196
10 – Mariah Carey – Don’t Forget About Us (2005) – 196

11 – Alicia Keys – No One (2007) – 193
12 – Maroon 5 feat. Wiz Khalifa – Payphone (2012) – 192
13 – Beyoncé feat. Jay-Z – Crazy in Love (2003) – 191
14 – Maroon 5 – One More Night (2012) – 187*
15 – Fun feat. Janelle Monáe – We Are Young (2012) – 185
16 – Carly Rae Jepsen – Call Me Maybe (2012) – 184
17 – Ciara feat. Missy Elliott – 1, 2 Step (2004) – 183
18 – Snoop Dogg feat. Pharrell – Drop It Like It’s Hot (2004) – 182
19 – Adele – Set Fire to the Rain (2011) – 179
20 – Ciara feat. Petey Pablo – Goodies (2004) – 177
*parantaa vielä noteeraustaan

Ei kommentteja: