keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kristallipallo: Scissor Sisters – Shady Love

Aika lailla on ehtinyt vettä virrata Vantaassa sitten Scissor Sistersin esikoisen, josta on jo seitsemän vuotta, vaikka se tuntui kuin olisi ilmestynyt eilen. Levy oli vuoden 2004 myydyimpiä Britanniassa. Seuraajalta Ta-Dah’lta (2006) lohkaistiin bändin ainoa sinkkuykkönen, I Don’t Feel Like Dancin’. Molemmat albumit ylsivät brittilistan kärkeen.

Scissor Sisters oli tietyllä tavalla aikansa lapsi eikä Night Work (2010) erinomaisuudestaan huolimatta enää käynyt kaupaksi edeltäjiensä malliin. Joten, onko bändi relevantti enää vuonna 2012? Kovasti LMFAO:lta tuoksahtava mainio bileraita Shady Love julkaistaan helmikuussa. Ainakin kertosäe jää päähän ja meno on muutenkin railakasta. Biisillä vierailee Azelia Banks salanimellä Krystal Pepsy.

Ei kommentteja: